Ruokapalvelun päättäjille ja toteuttajille työkalu
tietopankki ruokapalveluhenkilöstön työmäärän oikeudenmukaiseen ja läpinäkyvään määrittämiseen
Jo 25 vuotta työmäärälaskentaan erikoistunut ATOP-TIETO Oy on kehittänyt ruokapalveluhenkilöstön työmäärälaskentaan ohjelmiston. Tämän ohjelmiston tietopankki perustuu auktorisoidun työntutkijan työmäärä- ja työaikatutkimuksiin nykyaikaisissa keittiöissä. Ruoanvalmistus ja jakelu ovat kehittyneet huimasti kohti erilaisten ruokakomponettien yhdistämistä ja valmistamista: aamiaiseksi, lounaaksi ja päivälliseksi. Reseptiikan avulla ja nykyteknologian keinoin ruoka on asiakkaiden nautittavana ajallaan, terveellisenä ja turvallisena.
Teknologisen kehityksen myötä myös ruokapalveluhenkilöstön toimenkuva on muuttunut ratkaisevasti. Ongelmana on, kuten kaikkialla yhteiskunnasamme rakennemuutosten myllertäessä, miten mitoittaa uusiutuneet työtehtävät oikeudenmukaisesti, mutta samalla läpinäkyvästi ja kustannustehokkaasti.
Vanhan laskentatavan korvaa uusi tutkittu tieto
Ruokapalvelun laajuutta on seurattu tähän asti esim. pisteysjärjestelmän avulla. Eri ateriatyypeille on annettu painoarvo, jolloin keittiöitä on voitu verrata keskenään. Ruokapalvelujen pisteytykseen ei sisälly lainkaan aika-arvoja, joten pisteytystä ei voi käyttää mitoitukseen sellaisenaan. Ruoka- ja siivouspalveluorganisaatioiden yhdistämisen myötä on syntynyt toiveita ruokapalveluiden mitoituksesta siivoustyön tapaan. Muutos on tuonut tullessaan ns. yhdistelmävirkoja, missä sama työntekijä suorittaa osan päivästä siivoustehtäviä ja toimii osan päivästä ruoanvalmistus- tai jakelukeittiössä.
ATOP-TIETO Oy aloitti syksyllä 2009 keittiötöiden työntutkimukset sekä mitoitusohjelman teon. Kevääseen 2011 mennessä oli työntutkimuksia tehty jo 37 kohteessa. Mukana on ollut jakelu- ja palvelukeittiöitä sekä valmistuskeittiöitä. Kohteet ovat olleet erikokoisia aluekeittiöitä, terveyskeskussairaaloiden, vanhainkotien, koulujen ja päiväkotien keittiöitä. Tulevan ruokapalveluohjelmiston tietopankista löytyy aikatietoja mm. seuraaville työtehtäville: ruoanvalmistus, linjaston täyttö ja hoito, osastokärryjen täyttö ja hoito, lopputyöt, astiahuolto, omavalvonta ja muut ruokapalvelutehtävät.
Työntutkimuksen tekijöinä ovat olleet Sari Niinimäki ja Rauni Segerholm. Heidän mukaansa ruokapalveluiden työntutkimus poikkeaa siivoustöiden tutkimuksesta siinä, että keittiössä tehdään koko ajan eri tehtäviä lomittain. Työntutkimuksia on tehty pääosin parityönä ja työtehtäviä on seurattu jatkuvan ajankäytön metodilla, jotta kunkin työvaiheen vaatima kokonaisaika saadaan selville.
Ruokapalvelu-tietopankki julkaistaan Finnclean-messuilla 26.-28.10.11
ATOPr - ruokapalveluohjelmisto
tutkittu ja läpinäkyvä työkalu nykyaikaisen Ruokapalvelun työmäärälaskentaan ja
kustannustehokkuuden parantamiseen
Tänä päivänä pidetään itsestään selvänä, että esim. siivoushenkilöstön työt on mitoitettu ja laskettu objektiiviseen ja nykyaikaiseen työntutkimukseen perustuen. Myös ruokapalvelut voidaan mitoittaa ennalta tutkitun tiedon avulla.
Henkilökunnan määrä on mitoituksen jälkeen optimaalinen huomioiden kunkin keittiön tyyppi ja tuotteet sekä palvelut aina tilauksesta tavaran vastaanottoon ja valmistukseen, ylläpitoon, astia- ja keittiöhuoltoon, lopputöihin.
Myös päiväkohtainen työvoiman resurssointi sekä jatkuvasti lisääntynyt erikoisruokavalioaterioiden valmistuksen aiheuttama työmäärä on pystyttävä ennakoivasti laskemaan.
Kaikkien työvaiheiden vaatima työaika on ennalta laskettavissa eikä yhdenkään työntekijän työmäärä muodostu liian suureksi tai pieneksi. Näin myös oikeudenmukainen työmäärämitoitus ja siitä seuraava organisoituminen alentavat osaltaan työntekijöiden edelleen kasvussa olevia työperäisiä sairastamis-, kuntoutus- ja eläköitymiskustannuksia.
Luottamus mitoitukseen syntyy vain läpinäkyvän tiedon pohjalta
Ruokapalvelussa tarvittava työmäärä nyt ja tulevaisuudessa voidaan ja pitää laskea läpinäkyvästi, jotta kaikki laskennan osapuolet: työntekijät, luottamushenkilöt ja ruokapalvelun johto puhuvat samaa kieltä. Tähän tarvittava tieto ja selkeän läpinäkyvä laskentatapa löytyvät ATOPr-ohjelmistosta. Vastaava siivoustyön laskentaohjelmisto on ATOPs.
Lisätietoja ohjelmistosta saat soittamalla Sari Niinimäelle, puh 0207861115 tai Toni Piipposelle, puh 0207861114. Sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@atop.fi. |