Siivousmitoituksen historia

Hannu Mattila 15.4.2009

Määritelmä Siivoustyö / Siivous
Siivous on sisätiloissa tapahtuvaa lian poistamista, järjestelyä sekä pintojen hoitoa ja suojausta niin, että niiden likaantuminen ja huoltotarve vähenee. Siivouksen tarve määräytyy hygieenisyyden, esteettisyyden, viihtyisyyden, edustavuuden, turvallisuuden ja taloudellisuuden vaatimusten mukaan. Siivous muodostuu ylläpitosiivouksesta ja perussiivouksesta. Ylläpitosiivous on lyhyin väliajoin toistettavaa siivousta, millä säilytetään tietty siisteystaso.Perussiivous on harvoin ja perusteellisesti suoritettua siivous ja tarvittaessa suojausta, millä palautetaan haluttu siisteystaso.
Lähde: Suomen standardisoimisliitto / Siivoussanasto SFS 4619

Määritelmä Siivoustyön mitoitus / Siivousmitoitus

Siivousmitoitus on työmenetelmä- ja työaikatutkimukseen perustuvaa siivoustyön määrälaskentaa joko käsin laskemalla tai ohjelmistosovelluksen avulla.

Tietoa Siivoustyön työmenetelmä- ja työaikatutkimuksesta
 

Siivoustyön Työmenetelmä- ja työaikatutkimusta tekevät Suomessa JTO-koulutetut työntutkijat.Siivoustyömenetelmätutkimuksen yhteydessä mitatut aikastandardiarvot on saatu ns. yleistä standardiaikatutkimuksen työntutkimustapaa noudattaen enimmillään 12 eri olosuhteessa, mikä vaihtelee tutkimustilan lattiapinnan kalustetiheyden ja likaisuuden tai tilan kalusteiden haitta-asteen ja likaisuuden mukaan. 
Viite: Siivoustyön menetelmä- ja aikastandardit, Valtion painatuskeskus, Helsinki


Syntyhistoriaa ja työtehotaulukoita

Siivousmitoituksen alku Suomessa on osa ammattimaisen siivoustyön kehittymistä.Siivousmitoituksen aiheet luotiin 1950 luvulla, kun Suomeen perustettiin ensimmäiset merkittävät siivouspalveluja tuottavat ja markkinoivat yritykset: Suomen Puhdistuspalvelu Oy (v.1950) ja Oy Siivouskeskus – Städcentrum Ab (v.1957) sekä myöhemmin 1960 luvulla Siivouspiste Oy, Säkkiväline Oy, Pirkan Puhdistuspalvelu Oy ja lukuisia muita yrityksiä eri puolelle maata.

Siivouspalveluja tuottavissa yrityksissä, siivousliikkeissä, siivoustyön mitoitus perustui aluksi kunkin yrittäjän omaan niin sanottuun kokemusperäiseen tehotaulukkoon, mihin oli vaihtelevilla tiedoilla koottu siivoojien työtehoja eli siivottujen lattianeliöiden määriä tunnissa (m2/tunti) erilaisista siivouskohteista ja tiloista.  Alalle kehittyi nopeasti näihin tehotaulukoihin perustuen tapa tarjota kohteen siivoustyö tehtäväksi joko markkaa/kk tai markkaa/tunti periaatteella. Edellä mainituissa taulukoissa olevat tehot sisälsivät myös tiloissa olevien kalusteiden siivousajan vaikka tehot ilmaistiin lattianeliöitä kohden. Siten näissä taulukoissa oli perusta myöhemmin yleistyneelle kokonaisstandardi-käsitteelle. (Kokonaisstandardi on tilassa olevan lattiapinnan ja kalusteiden siivousaika yhteensä ilmaistuna minuuttia/lattianeliö arvona)

 Myös julkisella sektorilla kuntien ja valtion ylläpitämissä siivouskohteissa kiinnitettiin jo 1950 luvun lopulla huomiota mm. koulujen järkiperäiseen siivoukseen. Valtiovarainministeriön järjestelyosasto tuotti Virastotyö tehokkaaksi II Siivous 1958 - julkaisun, missä oli mm. työtehotaulukko tilatyypeittäin. Julkaisun mukaan yksi siivooja siivosi toimisto- ja luokkahuoneita 800 – 960 m2 / 8 tunnissa, jos noudatettiin julkaisussa annettuja työohjeita.

Yksityisellä puolella yleistyi siivousmitoituksen perustana 1960 -1970 luvuilla suomalais-tanskalaisen Herbert Rubinsteinin kehittämä, työntutkimukseen perustuva mitoitustaulukko (v.1966) missä annettiin siivousajat minuutteina eri tilatyypeille. Taulukko oli hyvin haluttu ja ”kopioitui” yrityksestä toiseen, kun esimiehet ja suunnittelijat vaihtoivat työpaikkaa. Tämä Rubinsteinin taulukko oli ensimmäinen ns.kokonaisstardarditaulukko siivousalalla.

 

Kohti tutkittua siivoustyötä

Ikuisen rahan puutteen vaivaama valtiovarainministeriö patisti v. 1968 järjestelyosastonsa asettamaan työryhmän, jonka tuli aikaan saada valtion käyttöön tarkoitetut yhtenäiset siivoustyön standardit. Työn läpiviemiseksi tarvittiin koulutettujen työntutkijoiden työpanos, niinpä vasta vuonna 1971 julkaistiin Siivoustyön käsikirja ja vuotta myöhemmin v. 1972 Siivoustyön menetelmä- ja aikastandardikansio.

Suomessa Johtamistaidon Opisto, JTO, on merkittävin työntutkijoiden kouluttaja. JTO-koulutetut työntutkijat ovat vastanneet jo 70 luvulta lähtien kaikista Suomessa julkaistuista siivous- ja kiinteistötyön työaika- ja työmenetelmätutkimuksista ja tutkimuksen yhteydessä syntyneistä aikastandardeista. JTO-koulutetun ja tutkittavaan alaan perehtyneen työntutkijan tutkimuksilla on Suomessa myös työmarkkinaosapuolten hyväksyntä. 

1970 luvulta alkaen siivousmenetelmien työntutkimus on Suomessa ollut lähes järjestelmällistä ja tauotonta. Aluksi julkinen sektori teetti vuosittain merkittävän määrän työmenetelmätutkimuksia omalla kustannuksellaan. Kun sitten siivoustyön mitoitusohjelmistot yleistyivät 1980 luvun lopulla, kiinnostuivat siivousvälineitä ja koneita valmistavat / maahantuovat tahot kaupallisista syistä johtuen teettämään tuotteistaan työaika- ja työmenetelmätutkimuksia.

Siivoustyön aika- ja menetelmätutkimuksen nykytila

2000 luvulla tutkimusten tilaajina ovat pääsääntöisesti toimineet väline- ja konevalmistajat / maahantuojat sekä yksi ohjelmistoalan yritys. Tutkimuksia tehtäessä on noudatettu jo 1970 luvulta lähtien tiukkaa ammattietiikkaa. Menetelmätutkimukseen on osallistunut ja osallistuu 5-10 menetelmän käyttöön koulutettua eri-ikäistä työntekijää. Tutkimuksen eräs lähtökohta on se, että tutkittavan menetelmän pitää tuottaa puhdas lopputulos. Tutkimuksessa kellotetaan kymmeniä aikaotoksia ja menetelmä tutkitaan parhaimmillaan 12 erilaisessa olosuhteessa, minkä muuttujina ovat 4 eri kalustetiheyttä ja 3 eri likaisuusastetta. Näin ollen jostakin lattiatyömenetelmästä saatetaan saada 12 eri standardiaikaa. 

Standardiaikaa määrittäessään työntutkija huomioi matemaattisen kaavan mukaan työn joutuisuuden ja määrittää myös työn vaatiman elpymäajan. Jo pitkään kaikki työntutkimukset on joko valokuvattu tai videoitu. Näitä videoita on tarjolla vapaasti mm. ATOP-TIETO Oy:n nettisivuilla. Videot ovatkin oiva lisä menetelmäkoulutuksessa. Kustakin työmenetelmätutkimuksesta tutkija kirjoittaa lisäksi tutkimuspöytäkirjan.

Kansainvälisesti pitävät, tutkitut menetelmät

Suomessa on tähän mennessä tutkittu noin 340 siivousmenetelmää, kun kukin menetelmä on tuottanut puhdasta jälkeä keskimäärin 4 olosuhteessa, on meillä käytettävissämme lähes 1400 pätevää aika-arvoa, standardia.

Suomalainen siivousalan työmenetelmätutkimus on ainutlaatuista maailmassa. Missään muualla ei menetelmätutkimusta ole tehty kansainvälisesti hyväksyttyjen työntutkijoiden toimesta siten, että tutkimustulokset ovat julkisesti saatavilla ja että tutkimusta on tehty 1960 luvun lopulta lähtien tauotta. Tässä aineistossa meillä suomalaisilla on käytettävissämme maailman luokan menetelmätutkimukset, joiden lopputulos esim. aikastandardi ei muuksi muutu, tehtiinpä tutkimus sitten Moskovassa tai New Yorkissa. Vielä 1990 luvun alussa valtion Rakennushallitus ylläpiti menetelmäaineistoa ja julkaisi sitä kortistosarjana. Sittemmin Rakennushallituksen lopetettua toimintansa, tutkimuskortiston ylläpitovastuu siirrettiin riippumattomalle Suomen Siivoustekninen liitto ry:lle eli SSTL:lle.

Siivousmitoitus käytännössä

Yksittäisstandardeilla käsinlaskemalla

Kun ensimmäiset siivouksen tutkitut menetelmästandardit olivat käytettävissä 1970 luvun alussa, aloitettiin mitoitustyö yksittäisten aikastandardien avulla. Mitattiin mittanauhalla siivottavan tilan ja sen kalusteiden lukuisia yksityiskohtia ja laskettiin määriä, siirrettiin tieto käsin lomakkeelle ja valittiin kullekin siivottavalle pinnalle tai kalusteelle sopiva siivousmenetelmä ja sitä vastaava yksittäinen standardiarvo, kerrottiin, ynnättiin ja ynnättiin ja saatiin lopulta tilan ja sen kalusteiden ja lattian tarvitsema siivousaika min/päivä.

Kokonaisstandardeilla käsinlaskemalla
Koska yllä kuvattu tapa laskea tarvittava siivousaika oli tavattoman hidas, kehitettiin Helsingin kaupungin siivouksen suunnittelutoimistossa 1970 luvun lopulla arvatenkin Herbert Rubinsteinin taulukoiden viitoittamana ns. tilatyyppikohtaiset kokonaisstandardit kalustesiivouksessa tarvittavan ajan laskemiseksi. Kokonaisstandardimitoitus edellytti, että kustakin eri tilasta, tilatyypistä esim. toimistohuone, tehdään vakiomalli. Tässä mallitoimistotilassa lattiapinta-ala on esim. 12 neliötä. Edelleen tässä huoneessa on vakiomäärä kalusteita ja ennalta kokonaisstandardin tekijän toimesta määrittelemä siivottava kalustepinta-ala ja -määrä, samoin likaisuusaste. Sitten mallia varten valittiin kalustesiivouksen työmenetelmät ja niitä vastaavat aikastandardit. Kaikelle kalustesiivoukselle laskettiin valittujen menetelmien mukaisesti eri työaikastandardeista koostuva yhteinen aika-arvo missä oli huomioitu se että eri työmenetelmiä tehtiin kuukaudessa eri taajuuksilla. Saatu yhteinen aika-arvo jaettiin tilan neliöillä ja kuukauden työpäivien määrällä (20) näin saatiin tilan kalusteiden kokonaisstandardiarvo / lattianeliö = min/päivä/neliö.Mitoitettaessa tarvitsee vain tämä kokonaisstandardiarvo kertoa todellisen mitoitettavan toimistohuoneen lattiapinta-alalla ja näin saadaan kalustesiivoukseen tarvittava aika yhteensä kuukaudessa. Seuraavaksi valitaan mitoitettavan tilan tarvitsema lattiasiivousmenetelmä, missä on ennalta määriteltyä likaisuusastetta ja kalustetiheyttä vastaava lattiamenetelmän standardiaika-arvo. Tämän standardiaika, min/päivä, kerrotaan lattiapinta-alalla ja esim. 5 x vko taajuutta vastaavalla kuukausikertoimella (20) ja lopputuloksena on lattian tarvitsema siivousaika yhteensä, mikä voidaan myös ilmaista kokonaisstandardiarvona min/neliö/päivä. Jos lattia pitää sekä lakaista että kosteapyyhkiä puhutaankin jo näiden kahden lattiamenetelmän yhteisajasta.

Kokonaisstandardilaskenta antoikin vauhtia laskentaprosessiin, miinus puolena oli kuitenkin laskennan epätarkkuus, koska elävässä elämässä toimistohuone ei useinkaan vastannut tarkoin mallihuonetta. Kokonaisstandardeilla käsinlaskemalla tehtiin mitoituksia pääosin vuosina 1976 – 1989.

Kokonaisstandardilaskentaa tietokoneella

Siivousmitoitus käsin tehtynä oli vaivalloista kokonaisstandardeista huolimatta. Siten oli vain ajan kysymys, koska ensimmäiset laskennat tehtäisiin ripeästi kehittyvällä automaattisella tietojenkäsittelyllä eli atk-ohjelmistoilla.Tiettävästi Suomen ensimmäisen atk-pohjaisen ohjelmiston, Pehtoorin, kehitti Loviisalainen kiinteistöhoitoalan yrittäjä 1980 luvun alussa. Atop-Siivous Oy alkoi v.1983 kehittää Siivousniekka-ohjelmistoa kokonaisstandardilaskentaa varten ja muutamaa vuotta myöhemmin kuntien omistama Kunnallistieto puolestaan toi markkinoille Sisukas-ohjelmiston. Myöhemmin v.1986 perustettu ATOP-TIETO Oy jatkoi Siivousniekkaohjelmistonsa kehittämistä ja kun sitten v.1989 julkaistiin ATOP3-ohjelmisto, alkoi tämän kokonaisstandardipohjaisen mitoitusohjelmiston läpimurto ja ohjelmistosta tuli lyhyessä ajassa alan markkinajohtaja Suomessa.
Erilaisia tilatyyppejä varten oli esim. taulukkolaskentaa apuna käyttäen helpommin luotavissa työsisällöltään paljonkin toisistaan vaihtelevia kokonaisstandardeja. Nämä kuhunkin tilatyyppiin sidotut kokonaisstandardit erotettiin toisistaan mitoittajan työn helpottamiseksi esim. koodilla: A1= 5 x vko tai A3= 3 x vko. Niissä oli eroavaisuuksia myös siten, että A3 paketissa oli enemmän jaksottaisia työtehtäviä-menetelmiä, koska tilan harvemmasta siivoustaajuudesta johtuen likamäärä oli siivouskertaa kohden suurempi. Mitoitustilanteessa laskija syötti ohjelman riville : huonenumeron 212, tilatyypin nimen TSTO, lattianelöt  15, valitsi kalustetiheyden R12, valitsi kalustetyöpaketin A1, valitsi lattian likaisuusasteen V (vähän) , valitsi lattiatyöpaketin 74 ja sai ruudulle näkyviin ajan vaikkapa 1,57 min/pvä.
Tätä kaikkea syöttöä mitoittaja teki ulkomuistista, tai kuten ATOP-ohjelman käyttäjät, ohjelmiston mukana toimitettua tilakartoituskirjaa apuna käyttäen. Kirjan lehdillä oli sanoin, kuvin ja numeroin kerrottu mahdollisimman laajasti tarvittava taustatieto työpaketeista. Kaikkea ei kukaan voi ulkomuistista syöttää koneelle ja niin mitoitus oli katkonaista välillä kirjaan vilkuilua.

Mahdollisuus muistaa väärin tai tulkita kirjan tieto väärin oli ilmeinen. Työtä ei tehnyt yhtään helpommaksi ne ohjelmistotoimittajat, jotka eivät tiedon väärin käytön pelossa antanee ohjelmistonsa käyttäjille kaikkea tarvittavaa tietoa, vaan ilmoittivat asiantuntijaryhmän laatineen paketit, mitä mitoittajan sitten piti uskoa.

Siivousmitoitus siirtyy tarkempaan ja monipuolisempaan laskentaan

1990 luvulla, ohjelmistotoimittajat ottivat käyttöön windows-perusteiset ohjelmistot ajan vaatimusten mukaisesti, mutta kokonaisstandardilaskenta säilyi, joskin ohjelmistoista kehittyi monipuolisempia. ATOP-TIETO Oy julkaisi ensimmäisenä uudet toiminnot: kustannuslaskennan, laatukuvaukset, monikieliset työohjeet ja eri kieliversiot ohjelmistoistaan.

Uuden ja peruskorjattavan rakennuskannan suunnittelussa käytettiin jo tietokone avusteisia piirustusten käsittelyohjelmistoja (CAD), joten oli vain ajan kysymys milloin siivouksen suunnitteluohjelmistojen valmistajat hyödyntäisivät valmiiden sähköisten piirustusten tarjoaman hyödyn sekä pinta-aloja laskettaessa että siivoussunnittelua tehtäessä. Myös työohjeistuksen informaatiota oli mahdollisuus parantaa väritettyjä pohjapiirustuksia käyttäen. Ensimmäisenä vuosituhannen vaihteessa ATOP-TIETO Oy kehitti yhdessä VertexSystems Oy:n kanssa VERTEXATOP- piirustusten käsittelyohjelmiston, mistä tiedot siirtyivät laskettavaksi silloiseen kokonaisstandardipohjaiseen Quintet-ohjelmistoon.

Kokonaisstandardilaskenta, joka oli ollut johtava laskentapa liki 30 vuotta, oli 2000 luvulle siirryttäessä tullut tiensä päähän. Kokonaisstandardilaskennan puutteet, epätarkkuus ja vaivalloinen mallityöpakettien räätälöinti vastaamaan todellisia olosuhteita sekä näiden työpakettien sisällön muistaminen ja hallinta mitoitusohjelmiston kuvaruudulla, missä työpaketti näkyi vain koodinimenä esim. A51, vaivasi entistä enemmän käyttäjiä. Suunnittelijoilla oli vaikeuksia myös todentaa mitä työpaketti todellisuudessa piti sisällään. Mitä likaisuusastetta ja kuinka paljon kalusteita koodin taakse kätkeytyi ?

Läpinäkyvä mitoitus ja kustannuslaskenta

Vuonna 2000 ATOP-TIETO Oy aloitti läheisessä yhteistyössä asiakkaidensa kanssa 5 vuotta kestäneen kehitystyön, minkä tuloksena syntyi ensimmäinen täysin läpinäkyviin ja vapaasti räätälöitäviin mallityöpaketteihin pohjautuva ohjelmistoperhe. Lisäksi yhtiö teetti JTO-koulutetuilla työntutkijoilla mittavan määrän sekä uusia työmenetelmä- ja työaikatutkimuksia että uudisti joukon vanhoja, keskeisiä, mutta tiedoiltaan epätarkkoja standardeja.
Vuonna 2006 yhtiö toi markkinoille läpinäkyvän ohjelmistoperheen siivoustyön mitoittamiseksi: ATOPs on CAD-ominaisuudet sisältävä ohjelmisto ja ATOPsLite versio, missä ei ole CAD-ominaisuutta. Tietopankit ja läpinäkyvä laskentatapa ovat kummassakin ohjelmistossa samat.  

Läpinäkyvä mitoitus on merkittävä edistysaskel kokonaisstandardilaskentaan verrattuna. Läpinäkyvä laskenta perustuu myös valmiisiin mallipaketteihin, mutta läpinäkyvässä laskennassa mallipakettien kaikki tiedot on, ilman koodiviidakkoa ja taustakirjallisuutta, suoraan nähtävissä ja muokattavissa tietokoneen ruudulla. Laskenta on nopeampaa, helpompaa ja selvästi, noin 5 % (SSTL:n julkaisu: jokainen siivota osaa / Ammattisiivouksen historiaa 1950 - 2000 sivu 181) tarkempaa kuin vanha kokonaisstandardilaskenta.

Siivoojan, siivousorganisaation luottamushenkilöiden, työnjohdon ja siivoustyön maksajan eli asiakkaan on nyt vaivatonta lukea ja ymmärtää mitoituksen ja laskennan tuottamia raportteja kuten esim.: työohjeita, laatukuvauksia ja kustannusraportteja, tunnuslukuja. Puhutaan yhteistä kieltä mitä kaikki osapuolet ymmärtävät.

Vuonna 2008 yhtiö julkisti ohjelmistoissaan siivouksen mitoitukseen oleellisesti kuuluvan uuden toiminnon eli mitoitetun työn euroiksi ja tunnusluvuiksi ”muuntavan” läpinäkyvän ja vapaasti muokattavan kustannuslaskennan.

Tietolähteet: 1. Valtiovarainministeriön järjestelyosaston julkaisu, Komiteamietintö 1969 Talonmiehen työn mittaaminen ; 2. Valtiovarainministeriön järjestelyosaston julkaisu, Siivoustyön käsikirja 1971 ; 3.  SSTL.n julkaisu Jokainen siivota osaa? Ammattisiivouksen historiaa 1950 -2000 sekä kirjoittajan omat muistiinpanot vuosilta 1979 – 2009.