Ohjelmistot ja asiantuntijapalvelut

Kiinteistö- ja ruokapalvelualan ratkaisut

Atop-Tieto Oy on vuonna 1986 perustettu kotimainen yritys, joka vastaa kiinteistötöiden mitoitus- ja kustannustiedon jatkuvasta kehittämisestä ja ylläpidosta. Olemme asiakkaidemme mitoitustiedon kehitysorganisaatio. Bisnode Finland Oy sekä Dun & Bradstreet Finland Oy ovat luokitelleet yrityksemme korkeimpaan AAA-luottoluokitusluokkaan jo vuodesta 1995 lähtien.

Alansa edelläkävijä

Pitkäjänteisellä työllä ja yli kolmen vuosikymmenen aikana, olemme saavuttaneet edustamillamme ohjelmistoilla ja palveluilla markkinajohtajan aseman Suomessa. Asiakkaitamme ovat julkisen ja yksityisen sektorin kiinteistö- ja ruokapalveluja tuottavat ja ostavat organisaatiot läpi Suomen.

Päätuotteena ohjelmistot ja asiantuntijapalvelut

Ohjelmistopuolella tuotteitamme ovat siivouksen, kiinteistöhoidon, ruokapalvelujen sekä laadunhallinnan ohjelmistot. Ohjelmistojen avulla suunnitellaan, mitoitetaan ja resurssoidaan, hinnoitellaan sekä auditoidaan organisaatioiden tuottamia tai ostopalveluna hankittavia palveluja. Tämän lisäksi, niillä tuotetaan eri palveluissa tarvittavia tärkeitä työohjeita- ja selitteitä, sekä käsitellään piirustuksia ohjelmistoihin integroiduilla CAD- kuvankäsittelyominaisuuksilla.

Konsultoivilla asiantuntijapalveluillamme tuotamme asiakkaillemme muun muassa tietoa kiinteistö- ja ruokapalveluissa tarvittavien henkilöresurssien oikeasta määrästä, tarvittavista työmenetelmistä, laatutasosta tai selvitämme toiminnasta aiheutuvia kustannuksia. Palveluvalikoimaamme kuuluvat myös palvelutuotannossa tarvittavat työohjeet- ja selitteet sekä erilaisin väriperusteiden mukaan tuotetut pohjapiirustukset. Työntutkimustoiminta täydentää kattavaa valikoimaamme. Palveluillamme haluamme tukea ja edistää kilpailukykyä ja menestystä asiakkaidemme arjessa. 

Tietopankit ja vastuullinen tutkittu tieto

Mitoitusohjelmistojemme ydin, tietopankki, muodostuu Suomessa tutkitusta tiedosta. Panostamme vuosittain huomattavan paljon ohjelmistojemme tietopankkien sisällön kehittämiseen. Tietopankkien sisältö koostuu kansainvälisestikin yhteismitallisista työmenetelmä- ja työaikatutkimusten tuloksista. Toimialakohtaisen työmenetelmä- ja työaikatutkimusten tiedon takana ovat ammattitaitoisten, alansa hyvin tuntevien sertifioitujen työntutkijoiden tutkimustyö. 

Asiakkaan tarpeet ja tahto näkyvät

Asiakkaidemme tarpeet ja niihin parhaiten soveltuvat ratkaisut ovat kaiken toimintamme keskiössä. Tarjoamamme ohjelmistot sekä tuottamamme monipuoliset asiantuntijapalvelut mahdollistavat aidon lisäarvon syntymisen asiakaskunnassamme. Palvelujamme käytettäessä, saavutettavia hyötyjä on mitattavissa sekä toiminnallisesta että taloudellisesta perspektiivistä tarkastellen.

Hyvää asiakaspalvelua ja aitoa huolenpitoa 

Meidän ohjelmistokäyttäjämme eivät tyypillisesti tee työtään it-osastolla, vaan toimivat usein lähellä asiakasrajapintaa, esimerkiksi puhtaus-, kiinteistö- tai ruokapalvelujen suunnittelijoina, myyjinä, palveluesimiehinä tai työnjohtajina – ammattilaisina omalla alallaan. Kun ohjelmistojen käytössä ilmenee kysyttävää tai ongelmia, on asiakkaidemme käytettävissä tutkitusti osaava, luotettava ja nopeasti tavoitettavissa oleva käyttäjätuki. Palvelun avulla tarvittavien ohjeiden ja neuvojen saaminen sujuu viivästyksettä, jolloin asiakkaamme pääsevät nopeasti takaisin jatkamaan omaan työtään.

Haluatko kuulla lisää? Ota yhteyttä!

Tutustu tarkemmin ohjelmistoihimme.